Yi Fang, suomalaisittain Tapio, tuli Suomeen jo muutama vuosikymmen sitten opiskelemaan. MBA-tutkinnon jälkeen tie jatkui työelämään ja Tapio onkin tehnyt
Tapio, EPSEn Kiina-asiantuntija
Yi Fang, suomalaisittain Tapio, tuli Suomeen jo muutama vuosikymmen sitten opiskelemaan. MBA-tutkinnon jälkeen tie jatkui työelämään ja Tapio onkin tehnyt
EPSE on monen muun yrityksen tavoin saanut alkunsa hyvästä ideasta. Aluksi oli pelkästään kasa kemiallisia kaavoja ja yksi hyvin innostunut
Hiilijalanjälki, sen pienentäminen, muut päästövähennykset ja kunnianhimoiset ilmastotavoitteet ovat viime aikojen globaalistikin kuumia puheenaiheita. Hiilijalanjäljen pienentäminen on pitkällä aikavälillä myös
Pilotointeja nykyisin suunnitteleva ja toteuttava EPSEn Site Manager Kimmo Hellsten aloitti EPSE-tarinansa laboratoriosta ja nyt on uuden laboratoriopäällikön Salla Heinosen
Huhtikuun 28. on kansainvälinen työturvallisuus- ja työterveyspäivä. EPSEllä päivää vietetään sopivasti EA1-kurssin merkeissä, kun laboratorio- ja pilotointityöntekijät saavat päivittää ensiapuosaamistaan.
EPSE valittiin Bio- ja kiertotalouden Kasvupolku®-sparraukseen yhtenä 16 yrityksestä. Hakijoita sparraukseen oli yhteensä 40. KasvuOpen, kasvuyritysten sparraamiseen erikoistunut joukko yrityssparrauksen
Salla Heinonen aloitti EPSEn kemistinä maaliskuun alussa. Alun perin Sallasta piti tulla ravitsemustieteilijä, mutta kiinnostus luonnontieteisiin vei voiton ja hän päätyi
Kuparituotteiden valmistusprosesseissa syntyy erilaisia kuparipitoisia jätehappoja, jotka luokitellaan vaarallisiksi jätteiksi. Näitä toimitetaan vaarallisten jätteiden käsittelyyn vuosittain Porin Kupariteollisuuspuiston alueelta tuhansia
Tämä koronaviruspandemian varjostama vuosi on ollut monelle raskas ja vaikea. Onneksi erilaiset auttamisen muodot ovat yleistyneet ja varsinkin joulun alla
EPSE Oy, kansainvälistyvä ympäristöalan suunnannäyttäjä teollisuuden jätevesien käsittelyssä etsii osaavaan ja innostuneeseen joukkoomme sinua: Laboratoriopäällikkö Ylöjärveltä maailmalle ponnistava teollisuuden ja
Vuoden 2020 syksyllä valmistui EPSEn uusin liikuteltava pilotointiyksikkö, Mobile EPSE™. Pilotointikontti – tai uuden yksikön tapauksessa kontit – ovat lähdössä
Korona-aikana globaalit matkustuskiellot ja -rajoitukset vähentävät radikaalisti erilaia messuja ja tapahtumia ja niille osallistumista. Tänä vuonna on kuitenkin järjestetty kasvavassa