Kansainvälisenä Laboratoriopäivänä tutustumme EPSEn keksijään

Tänään 23 huhtikuuta vietetään Kansainvälistä Laboratoriopäivää, minkä kunniaksi julkaisemme henkilöesittelyn ainutlaatuisen EPSE™ Menetelmän keksijästä ja EPSEn perustajajäsenestä Vesa Rissasesta. Laboratoriopäivä juhlistaa paikkaa, jossa syntyy suuria keksintöjä, jotka tekevät maailmasta paremman paikan. Se on myös päivä, jolloin annetaan tunnustusta niille, jotka tekevät tutkimusta ja kokeita näissä ainutlaatuisissa työtiloissa. EPSEn Laboratoriotiimin ammattilaiset mahdollistavat kaikkien projektien toteutumisen ja tiimi onkin lähikuukausina kasvamassa uusilla osaajilla!

Kuka: Vesa Rissanen
Miksi: EPSE™ Menetelmän keksijä, EPSEn perustajajäsen
Kotoisin: Vähän kaikkialta
Elokuva, jota suosittelee: Erin Brockovich (2000)

Vesa Rissanen on omien sanojensa mukaan kotoisin ”ei mistään”, mutta kertomansa perusteella vaikuttaa siltä, että hän on todellisuudessa kotoisin ”vähän kaikkialta”. Syntynyt Rissanen on Mikkelissä, josta tie on kulkenut Vantaalle, Lieksaan, Lappeenrantaan, Ouluun, Otaniemeen, Sotkamoon, Kuopioon ja lopulta Tampereen kautta Lempäälään, jossa Rissanen nykyisin asuu. Rissasen koulutukseen mahtuu koneinsinöörin tutkinto sekä kaivosalan opintoja mainitussa Otaniemessä sekä rutkasti eri työpaikoissa saatua oppia.

Metallurgiasta Rissanen kiinnostui Mustavaaran vanadiinikaivoksen avaamisen myötä ja keksijöille läheisestä patentoinnista Rissanen pääsi perille jo ensimmäisessä työpaikassaan Sotkamon Suokoneella, jossa Reino Meriläisellä oli kone nimeltä orajyrsin, ja kun patentti-idea oli saatu, pistettiin Rissanen insinöörin koulutuksensa vuoksi perehtymään patentointiprosessiin. Oranjyrsimen patentin lisäksi hankittiin monia muita patentteja, ja Rissanen sai avaimet patentoinnin saloihin. Työkokemusta Rissaselle kertyi monesta paikkaa, mutta pisin rupeama Rissasella on yrittäjänä Seppo Meriläisen kanssa, kun kaksikko pyöritti lentokoneen kovakromaukseen erikoistunutta yritystä Tampereella. Tänä aikana syntyi myös EPSE™ Menetelmä, sillä kuten EPSEn synnystä kerrottaessa muistetaan aina kertoa, tarvitsi Rissanen yhtiön säästää rahaa vaarallisen jätteen hävityksessä.

EPSEn alkumetreillä perustajat, eli Rissanen, nykyinen toimitusjohtaja Jouni Jääskeläinen sekä Kari Laine, joka toimii edelleen EPSEllä toisinaan teknisenä asiantuntijana, tutustuivat muuta kautta ja eräällä automatkalla alkoi Rissanen puhella keksimästään raskasmetallien käsittelymenetelmästä. Rissasen alkuperäinen idea oli perustaa peittauslaitos, jonka toiminnasta ei synny mitään ympäristöhaittoja. Tästä jalostui edelleen idea franchise-yrityksestä, ja vuosien saatossa EPSE™ Menetelmän kohderyhmä kirkastui nykyisen kaltaiseksi, kun menetelmän taustalla olevaa kemiaa päästiin tutkimaan enemmän ja paremmin ja teollisuuden puhtaan veden markkinoiden todellinen koko valkeni perustajille.

Kysyttäessä Rissanen toteaa, että EPSEn potentiaali on valtava. Jalansijan saaminen konservatiiviselta markkinalta on kestänyt kauemmin kuin Rissanen odotti, sillä väliin on täytynyt tehdä valtaisa R&D- sekä patentointiurakka, ja onhan väliin mahtunut yksi pandemiakin. Kuitenkin, kun tiimiin on löydetty oikeat ihmiset ja työtä tehdään pitkäjänteisesti, kestävästi sekä innovatiivisuutta vaalien, on menestykset ainekset kasassa.


Tekstin on kirjoittanut Anni Honkonen.