EPSEn suurin projekti päätökseen

EPSEn tähänastisista projekteista suurin, EU:n innovaatiorahasto Horizon 2020 -kehitysprojekti tuli päätökseensä viime vuoden lopulla. Loppuraportointi, tilintarkastukset sekä rahoittajan tekemät tarkastukset kestivät kuitenkin useita kuukausia projektin päättymisestä, ja vasta tämän vuoden puolella EPSE sai projektin kokonaisuudessaan päätökseensä. Projekti oli EPSElle paitsi opettavainen, myös tärkeä askel kohti kansainvälistymistä. Kesken projektin puhjennut pandemia osaltaan jarrutti projektissa kaavailtuja tuloksia, mutta kansainvälistyminen saatiin silti hyvään alkuun.

Mobile EPSE™ -pilottikontteja ja laboratorion kehitystä

Horizon 2020 mahdollisti EPSElle Mobile EPSE™ -pilottikonttien kehittämisen ja rakentamisen, sekä pilotoinnin oikeissa asiakaskohteissa. EPSEn toimitusjohtajan Jouni Jääskeläisen mukaan projekti myös kansainvälisti omaa tiimiä ja kehitystyön tulos on kaikkien ylpeyden aihe. Pilotoinnin lisäksi H2020-tuella kehitettiin laboratorion toimintaa ja tehtiin isoja laiteinvestointeja.

Konsultit töihin

Muille EU-rahoitusta halajaville pk-yrityksille Jääskeläinen vinkkaa, että varsinaisen hakemuksen koostamiseen kannattaa ottaa konsulttiapua onnistumispalkkiolla. Varsinainen hakemus on byrokraattinen ja prosessi melko raskas, eikä pienissä yrityksissä usein ole varaa omistaa tiettyä henkilöä sen tekemiselle. Lisäksi ammattilaiset tietävät, miten omat vahvuudet kannattaa hakemuksissa esittää. Toisen neuvon Jääskeläinen antaa kirjanpitoon: EU:n tarkastustoiminta projektin kirjanpidosta on tarkkaa ja yrityksissä kannattaa perehtyä sekä kouluttaa oikeat käytännöt henkilöstölle jo heti alkuvaiheessa. EPSEkin törmäsi projektin lopulla yllätyksiin, sillä kaikkia kuluja ei oltu kirjattu omiin järjestelmiin tarpeeksi tarkasti.

Kansainvälistymistä ja uusia EU-rahoituksia

H2020-projekti on selkeästi käynnistänyt  kansainvälistämisen ja skaalaamisen osalta seuraavan vaiheen, johon EPSE hakee H2020-projektissa saatuja kokemuksia rikkaampana myös uusia EU rahoitusmuotoja. Yhtä rahoitusta on jo haettu, ja kevään aikana selviää, kuinka sen kanssa käy. Toinenkin rahoitushakemus on valmistunut ja failataan näinä päivinä.


Tekstin on kirjoittanut Anni Honkonen.