Scale up -ratkaisujen osaaja EPSEn tiimiin

EPSEllä on aloittanut uusi työntekijä, Severi Lintula, joka vastaa teknisestä suunnittelusta scale up -vaiheessa sekä eri vedenkäsittelyratkaisujen yhdistämisestä EPSE-teknologiaan. Hän siirtyi EPSElle Econet Oy:stä, ja Lintula onkin suunnitellut EPSE scale up -ratkaisuja edelliselle työnantajalleen, joten aivan alusta ei hänen kohdallaan tarvitse aloittaa. Lintulalla on yli seitsemän vuoden kokemus teollisuuden jäteveden käsittelystä, vaarallisten jätteiden käsittelystä ja teollisuuden ympäristövaatimusten noudattamisesta sekä yli neljän vuoden kokemus kunnallisesta veden- ja jäteveden käsittelystä ja teollisuuden vedenkäsittelystä. Lintula on koulutukseltaan kemiantekniikan insinööri.

Lintulan mukaan hänen uudessa työssään erityisen mielenkiintoista on EPSEn murros yrityksenä, sen nopea kasvu ja alan nousu globaaliin kärkeen. Hän uskoo, että menestyksen avaimet ovat jatkuva kehitys, sinnikäs ongelmanratkaisu ja siltojen rakentaminen. Työssään Lintula tekee tiivistä yhteistyötä paitsi EPSEn suomalaisen tiimin kanssa myös EPSE Technology Inc:n kansainvälisten edustajien, kuten Steve Evansin ja Blane Wilsonin, kanssa. Hän työskentelee myös tiiviisti EPSEn eteläafrikkalaisen kumppanin Prosep Chemicalsin henkilöstön kanssa. EPSEn ihmiskeskeiset arvot sopivat Lintulalle, sillä hän nimeää perheensä tärkeimmäksi arvokseen, mikä näkyy myös hänen työjärjestelyissään: Lintula työskentelee pääasiassa etänä Espoon kodistaan käsin. Hänen mottonsa on ”kaikki on ratkaistavissa”. Tämä asenne on tarpeen, sillä juuri alkaneiden projektien onnistunut loppuun saattaminen on koko tiimin yhteinen tavoite, ja edessä on varmasti monia haasteita, mutta myös onnistumisen iloa.